lauantai 17. maaliskuuta 2018

Suola

Jokunen sana suolasta. Suola on ollut ennen tärkeä säilöntäaine ja mauste. Matt. 5:13. ”Te olette maan suola. Mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi. Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi”. Nämä Jeesuksen sanat on osoitettu opetuslapsille ja myös meille tämän ajan uskoville.


Suola on Raamatussa Jumalan mielen mukainen asia. Mk 9:50 sanoo ”Suola on hyvä” ja jatkaa ” olkoon teillä suola itsessänne”. Se on siis asia, joka meillä uskovilla tulisi olla. Onko suola siis sitä, että jyrkästi tuomitsem­me synnin ja jumalattomuuden, joka näyttää voimakkaasti lisääntyvän kaikkialla? Ja että erikoisesti olemme huolissamme sen seurauksista myös seurakunnissa? On se sitäkin. Onko se sitä, että koemme huolta Jumalan sanan selvien ilmoitusten ja ohjeiden vähättelystä? On se sitäkin

Suolan lisäksi Jeesus puhuu vuorisaarnassaan valkeudesta, valosta opetuslapsilleen.Valo ei puhu, ei vaadi mi­tään muilta. Jumalan mielen mukainen suola on paljolti valon kaltainen. Tuo valo, jonka tulisi loistaa ihmis­ten keskellä, meistä, on lähtöisin Jumalasta. Se on saanut ensi n valaista ”Jumalan lampun”, Häneen uskovan oman sisimmän. Hän on enemmän huolissaan omasta yhteydestään Vapahtajaansa, Jeesukseen, kuin toisten arvioimisesta ja suolaamisesta. Ja vuorisaarnaa lukiessamme suola ei olekaan ensikädessä toisten arvostelua ja tuomitsemista, synnin synniksi julistamista. Ei vaan niinkuin Matt. 5:16 sanoo ”Niin loistakoon teidän va­lonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa”.

Ylistäisivät teidän Isäänne. Eli näkisivät todellisen rakastavan suuremmoisen Jumalan meissä uskovissa. Jeesuksen vuorisaarnan julistus riisuu meidät kaikesta omahyväisestä itsetyytyväisyydestä, hengellisestä tun­nelmoinnista. Se asettaa meidät suoraan kasvokkain Jumalan vastaisen raadollisuuden maailman kanssa. Ja punnitsee meidät ja Jumalan mielen mukaisen suolaisuutemme.

Seuraavaksi muutamia punnuksia. ”Jos joku ottaa ihokkaasi, alusasusi, anna hänelle vaippasikin, eli päällys­vaatteesikin. ”Rakasta ja rukoile vihollisesi puolesta”. Jos sinua lyödään poskelle, käännä lyöjälle toinenkin poskesi. Osoita ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta etupäässä muille kuin ystävillesi.Ja jos vielä nämä ”pun­nukset” tuntuvat sopivilta, niin luvun viimeinen jae Matt. 5:48 on todella painava. ”Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän isänne täydellinen on”. Ei tämän jakeen tarkoituksena ole sanoa, ettei noita muitakaan tar­vitse ottaa todesta. Ei, vaan se pyrkii tasapainottamaan suolaisuutemme, sitä, että Jumalan mielen mukainen suola olisi myös vaikuttamassa meissä itsessämme

Herra meitä suolatkoon. Siunaten Veikko Siekkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti