tiistai 20. maaliskuuta 2018

Mielikuva Jumala

Apostoli Johannes näkee kirkastetun Jumalan Pojan, vapahtajamme Jeesuksen. Hän järkyttyy, kaatuu kuin kuolleena maahan.

Joh. Ilm1:13-16.” Ja lampunjalkain keskellä ihmisen pojan muotoisen. Pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalla kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja Hänen päänsä hiukset olivat valkoiset niin kuin valkoinen villa, niin kuin lumi ja Hänen silmänsä niin kuin tulen liekki. Hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan kiiltävän vas­ken kaltaiset ja Hänen äänensä oli niin kuin paljojen vetten pauhina. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä ja Hänen suustaan lähti kaksiteräinen terävä miekka ja Hänen kasvonsa olivat niin kuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.

Kuka puhuu tällaisesta Jumalan pojasta tänä aikana? Tuskin kukaan. Jumala on kesytetty, latistettu ihmisen mieleiseksi, Jumalaksi, joka siunaa, varjelee, on rajattoman armollinen.

Niin kuin eräässä kirjassa kirjoittaja kuvaili hiukan, no ehkä aika reilustikin liioitellen nykyihmisen mieliku­vaa Jumalasta. Ihmiset haluavat kuulla Jumalasta mieleistään sanomaa, sanomaa kiltistä inhimillisestä Juma­lasta, joka on kuin vanha setä, joka touhuilee puutarhassaan hoidellen pelargoonioitaan, rakentelee palapelejä kammarissaan. Jonka silmät jo hiukan vetistävät ja kun ovat meihin käännettyinä ovat täynnä rakastavaa ymmärrystä meidän pikku ja ei aina niin pienellekään synnillemme.

Karrikoitu kuva, kyllä, mutta kuvastanee mielikuviamme ja monesti myös toiveitamme Jumalasta, joka hen­gellisissä tilaisuuksissa tuodaan pääsääntöisesti esille. Mutta Jumala on Jumala, ei Hän muutu. Hän ei sovi mihinkään meidän rakentamaamme kuvaan Hänestä.

Hän rakastaa meitä ihmisiä. Hän on maksanut korkeimman mahdollisen hinnan antaen oman ainokaisen poikansa kuoleman meidän syntiemme sovitukseksi saadakseen kerran jakaa ikuisuuden kanssamme taivaas­sa, kodissa, jonka Hän on valmistanut lapsilleen.

Hän on todella rakkaus, Hän haluaa kuulla rukouksiamme, vastata niihin, mutta lopulta Hän etsii kaikkein kiihkeimmin poikansa Jeesuksen kuvaa meistä. Niin kuin Thaimaan lähettimme kertoi, että sen maan kansa­lainen saattaa vilpittömästi kysyä kuullessaan sanomaa Jeesuksesta: ”minkä näköinen Jeesus on”?

Lähettimme Jorma Sarén sanoi: ”Kuinka toivoisin ja rohkenisin vastata niin kuin pitäisi, Hän on, niin toivoi­sin, minun näköiseni. Ja varmasti tuo ajatus, toive, ei liity ulkoiseen näköömme. Jeesus, vaikka heikostikin, kuin kuvastimesta nähtynä, sinun ja minun näköinen. Niin näköiseni. Tosi Jumala, sanan Jumala, etsii ja myös muovaa meistä poikansa kuvan. Ja se on kipeää ja ihanaa.

Sinua siunaten Veikko Siekkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti