Hän nurkui ja valitti aina: ”Ei kenenkään risti näin paina!” Ja lukemattomat kerrat hän kääntyi puoleen Herran: ”Ei sovi tää harteille minun. Olis,Herrani, helppo se vaihtaa sinun. Uuden kantaisin nöyränä miellä enkä nurkuisi tiellä.” Kun hän illalla rukoili jälleen, näki unta hän yöllä tälleen: Väsyneenä taakkansa alla kulki polulla hankalalla. Tuli itse Mestari vastaan vaivoin vaipuvaa lastaan. ” Minä rukouksesi kuulin ”, sanoi Mestari hymyhuulin. ” Tule kanssani ristitarhaan, saat valita ristin parhaan. Päivä aikaa on ainoastaan, tulen illalla portille vastaan.” Riemu syttyi kulkijan mieleen, heitti taakkansa portin pieleen. Mikä valtava ristien joukko, täynnä tarhan jokainen loukko! ” Nytpä valitsen ristin uuden! Tuolla risti on kuuluisuuden. Miten käynee se harteillein? Ei sovi tää taakaksein!” Entä tuo, jonka kilpi on valta?” Kas, noin kovin hankalalta sekin tuntui mielestänsä. Ei ole se etsimänsä. Näin ristiltä toisen luokse hän aamusta iltaan juoksee. Oli vikana mikä mikin, jos kuinka hän sovittikin. Mikä painoi mihinkin tapaan, yksi olkaan, yksi lapaan, toinen karhea hankasi pintaa, toinen liiaksi rasitti rintaa. Toivat muutamat selkään vaivan, toiset käsiä särkivät aivan. Hän kylpi jo kyynelissään: ei sopivaa ristiä missään. Viime säteitä aurinko heitti, pian pimeys seudun peitti. Tuli samassa Mestari tarhaan: ” Joko löysit ristin sä parhaan?” ”En, Herra, en löytänyt lain. Jospa uudestaan etsiä saisin?” ”Jos sallinet, autan mä vähän. Mitä sanoisit ristiin tähän?” ”0i, Herra, tää helppo on kantaa! Jos mulle sen voisit vain antaa! Ei mistään se liikaa paina. Sitä nöyränä kantaisin aina.” Nyt Mestari hymyili jälleen, Hän hiljaa virkahti tälleen: ” Hyvä, että on sulle se mieleen, sen hylkäsit sä portin pieleen.” Sait takaisin ristin oman, tuon oman niin kelvottoman. Se sopii sun harteillesi, se on sun siunauksesi.”
Tämä tarina opettaa meitä. Usein kulkeissa vaikeita teitä mietimme mielin haikein: ” On minun ristini vaikein.” Jos näin on mielemme milloin, meidän tulee muistaa silloin: On taakoista ristitarhain meille oma ristimme parhain. Siinä on meidän olkamme malli, siunaukseksi Luoja sen meille salli. Edellä oleva kirjoitus kuvannee tuntojamme taivastiellä. Monesti voimme kipuilla Herramme meille antaman ristin alla. Silti Jeesuksen sanat kuuluvat hänen omilleen. Matt. 16:24. ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”. Se tuskin on helppoa, onhan kyseessä risti. Silti sekin yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Risti vain, risti vain, olkoon kunniani kunnes taivaan kodissa nautin autuuttasi.
