tiistai 20. maaliskuuta 2018

Alfa ja Omega


Jumala sanoo sanassaan olevansa alku ja loppu, alfa ja omega. Niin kuin Kreikan aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain. Meitä ihmisiä kiinnostaa asioiden loppu. Miten kaikki lopulta loppuu. Raamatun alkusa­nathan ovat: Alussa Jumala loi taivaan ja maan. On luultavasti kyseessä toinen maa ja maailma kuin nykyinen jota me asutamme. Sillä 2 Pt 3:6. sanoo ”ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Edellinen sanoo tuosta maailmasta, että se oli rakennettu vedestä, veden kautta Jumalan sanan voimalla. Sitten jae 7: mutta nykyiset taivaat ja maat ovat Jumalan sanalla talletetut tulelle.

Niinpä on ollut ja tulee vielä olemaan ainakin seuraavanlaisia alkuja ja loppuja eli lyhyesti: Silloisen maan ja taivaan alku ja loppu Ja niiden väliin mahtuu viattomuuden aika ja sen loppu. Profeettojen aika ja sen loppu. Seurakunnan ajan ajan alku ja loppu. Vihan, ahdistuksen ajan alku ja loppu. Tuhatvuotisen ajan alku ja loppu. Nykyisen taivaan ja maan loppu.

Mutta Jumala joka on kaiken alku ja loppu on myös kaiken loputtoman alku. Tähän muutokseen loputtoman alkuun viittaa myös Pietari 2 Pt 3:13 jakeessa ”Mutta Hänen lupauksensa, eli Jumalan, mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus ja vanhurskaat asuvat.

Tätä maata ja taivasta sai apostoli Johannes katsella ja kirjoitti siitä Ilm 21:1. ” Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa, eli nykyiset, ovat kadonneet, eikä merta enää ole.

Ja Johannes jatkaa ” Ja Pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian miehellensä kaunistettu.

Ja tuon Jumalan valtakunnan pääkaupungin, uuden Jerusalemin myötä tulee myös kaikkivaltias Jumala asu­maan ihmisten, pelastettujen keskelle. Niin kuin Ilm. 21:3 sanoo. Tämä huikea ilmoitus on todellisuutta Va­pahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta kaikille, jotka Häneen uskoen ovat Hänet vastaanottaneet syntiensä sovittajana.

Ja Hänessä ja Hänen kauttaan tulevat taivas ja maa olemaan kerran yhtä. Ja Jumalan kaikkivaltiaan tahto tulee täydellisesti toteutumaan myös maan päällä niin kuin taivaassakin. Eikä kuolemaa ole, ei milloinkaan ja kaikki entinen vajaa on ikuisesti pois. Luotu ja luoja ovat iankaikkisesti yhdessä. Ylistys, kiitos ja kunnia olkoon Ju­malan ja Vapahtajamme Jeesuksen aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Sinua siunaten Veikko Siekkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti