Jumalan sanan ihmeellisin asia on armo. Tuon sanan ydin on Hänen
antamansa ainosyntyinen poika, Jeesus Kristus. Ja Hänen kuolemansa meidän
syntiemme tähden. Siitä on kaunis kertomus, kuin esikuvana tulevasta
2 Sam.
kirjan luvussa 9. Daavid haluaa osoittaa laupeutta, armoa jollekin edesmenneen
ystävänsä Joonatanin läheiselle. Löytyy yksi, Mefiboset, vammainen, rampa
jaloistaan.
Kerran Mefiboset oli elänyt onnellisena isänsä yhteydessä, samoin
kuin ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva. Syntiinlankeemus toi eron, karkotuksen
paratiisista. Myös Mefiboset joutui eroon rakastavasta kodistaan, vammautui ja
joutui paikkaan nimeltä Loodebar, autiopaikka.
Kuningas Daavid rakkaudesta ystäväänsä Joonatania kohtaan etsii
löytyisikö joku hänen läheisistään, jolle hän voisi osoittaa laupeutta. Samoin
Jumala etsii poikansa ristinkuoleman tähden, löytyisikö joku, jolle Hän voisi
olla armollinen.
Raajarikkoisella Mefibosetilla ei ollut mitään, millä hän olisi
voinut ansaita kuninkaan armoa. Se on myös meidän, aikamme Mefibosettien ainoa
mahdollisuus. Oikeastaan Daavid adoptoi Mefibosetin kuninkaallisen perheensä
jäseneksi antaen hänelle täydellisen huolenpitonsa ja siunauksensa. Niin myös
taivaallinen Isämme on meille tehnyt. Siitä huolimatta Mefiboset ontui.
Vammautuminen on jatkuva muistutus siitä, että hän on kuninkaan perheväkeä
yksin Hänen rakkautensa ja armonsa tähden.
Meidänkin epätäydellisyytemme, ontumisemme, on muistutus siitä,
että olemme jatkuvasti kuninkaan perheväkeä yksin Hänen armonsa ja rakkautensa
tähden. Vieläpä niin, että mitä enemmän rakastamme armahtajaamme, sitä
selvemmin tunnemme vammaisuutemme ja voimme iloita armon
YLENPALTTISUUDESTA!
Mefiboset istui kuninkaan pöydässä tasavertaisena Daavidin poikien
kanssa. Kun me kerran istumme Herramme kuninkaan pöydässä, istumme siellä
tasavertaisena Paavalin, Pietarin, Jaakobin, marttyyrien, munkkien, nunnien,
piispojen, katolisten, luterilaisten, evankelistojen, vaikkapa Bonkken kanssa,
vartiomiesten, kuninkaiden ja niin edelleen kanssa.
Siinä pöydässä ei asemalla,
saavutuksilla eikä kunniamerkeillä ole mitään merkitystä. Jokainen on ansiotta
siellä, yksin armosta. Silloin jokaisen kampurat peittyvät iäksi armon liinaan,
jonka Jeesus hankki kuolemalla syntiemme tähden. Ja kuinka me silloin
laulammekaan ylistystä Jumalalle ja Karitsalle riisuttuina kaikista
luuloistamme ansaita armo.
Kanssasi armahdettuna Veikko Siekkinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti